Tietoa meistä

Hyvännäköisiä turkulaisia vuodesta 1970

Tapamme hahmottaa maailmaa perustuu vahvasti näköhavaintoon. Se miten sinä näet ja miten sinut nähdään, on ensiarvoisen tärkeää. 

Ei ole olemassa kahta ihmistä, joilla olisi täsmälleen samat mittasuhteet, väritys, näkö, koko, persoonallisuus ja budjetti. On olemassa kuitenkin osaamista, jonka avulla jokaiselle löytyy juuri oikea ratkaisu kakista vaihtoehdoista.

Meiltä Optinäöltä löytyy se osaaminen. Silmälasiliikkeemme on palvellut jo vuodesta 1970 samalla kauppapaikalla, joten olemme pitkät perinteet omaava yksityinen perheyritys. Tarjoamme korkealuokkaisia näönhuoltopalveluita ja tyylikonsultaatioita kilpailukykyiseen hintaan. Silmä- ja aurinkolasivalikoimamme sekä lukuisat piilolinssivaihtoehdot mahdollistavat omanlaisen tyylin löytämisen.

Optinäön tarina

Optinäkö on pitänyt turkulaisten näöstä huolta jo viisikymmentä vuotta. 

Kunnioitettavaan ikään varttuneen liikkeen perustivat aikoinaan Mauri ja Virpi Alanen. Nuorella pariskunnalla oli alusta asti ollut kaksi unelmaa: oma optikkoliike ja omakotitalo. Toinen unelmista toteutui vuonna 1970, kun Virpin äiti huomasi ilmoituksen sopivasta kiinteistöstä Kauppiaskatu 10:ssä. Esikoistaan odottava Virpi oli tuolloin 24-vuotias ja Mauri pari vuotta vanhempi.

Kun Mauri ja Virpi siirtyivät tiskin takaa eläkkeelle vuonna 2009, liike siirtyi heidän tyttärensä Johannan ja tämän miehen Jarkon huomaan.

Vaikka vuodet ovat vierineet ja ala muuttunut paljon, on Optinäön toiminnan sydän pysynyt alusta asti samana.

On optikoita, jotka näkevät jokaisessa ihmisessä asiakkaan. Optinäössä näemme jokaisessa asiakkaassa ihmisen.

Hyvä mieli ja sopivat lasit, ei mitään syytä käydä muualla!

Tervetuloa meille

Optinäössä sinua palvelee yrittäjäpariskunta Johanna ja Jarkko Vilen ammattitaitoisen henkilökuntansa kanssa. Vuosien varrella ammattitaitoa on karttunut jo niin paljon, että Jarkko valittiin kollegojensa toimesta pohjoismaisessa Optical Awards -tapahtumassa 2019 Suomen vuoden optikoksi.

Meille ei ole yhdentekevää millaisin silmin asiakkaamme maailmaa katsovat, sillä silmälasit ovat tärkeä tekijä niin näön kuin oman persoonallisen tyylinkin kannalta. Meille niin sanottu näkömukavuus on kaiken perusta, siksi haluamme tarjota asiakkaillemme vain juuri heidän tarpeisiinsa sopivan silmälasiratkaisun.